Historia

 

TAALINTEHTAAN LYHYT HISTORIIKKI,  Hans Ginlund

 

METSÄ, SATAMA, VESIVOIMA

Taalintehdas on alun perin perustettu 1681 ja se kuuluu maamme vanhimpiin rautaruukkeihin. Ruotsin vallan aikana ruukkeja perustettiin Suomen puolelle, vaikka täällä ei ollut rautamalmia. Siihen oli syynsä. Suomessa löytyi toista tärkeää raaka-ainetta eli polttopuuta. Ruotsin puolella oltiin jo huolestuneita metsistä, sillä puuhiilen polttaminen raudan valmistukseen söi valtavasti puuta. Viranomaiset alkoivat suosia rautaruukkeja, jotka rakennettiin metsäisille seuduille.

Vuonna 1673 annettiin erikoisoikeudet rautatehtaille, joita perustettiin Suomeen, Norrlantiin ja Lappiin. Oikeuksiin kuului mahdollisuus vuokraa vastaan saada itselleen kruunun verosuoritteet ympäröivistä pitäjistä samoin kuin muuntaa nämä suoritteet puu- ja hiilitoimituksiksi, hevosajoiksi ja muuksi työksi. Lisäksi saatiin tullialennus raudan laivaamisesta ja ruukkilaisille vapautus sotaväenotoista.

Tällaisissa oloissa rakennettiin Taalintehtaan ensimmäinen rautatehdas.

DANIEL FAXELL

Taalin ruukin perusti Daniel Faxell (sittemmin aateloitu Cronmarckiksi). Syy tehtaan rakentamiseen Dahlin kruununkylän maille oli sijainti hyvän syvän satamapaikan lähellä. Purjehdusreitti Tukholmasta ja Turusta Hankoon Suomenlahdelle kulki aivan vierestä. Lisäksi löytyi riittävästi metsää ja tyydyttävästi vesivoimaa. Vajaan kilometrin päässä merenrannasta sijaitsi kaksi järveä (nykyisin Iso ja Pieni Masuunijärvi), niiden alajuoksun puron Dahlsby Qvarnebäckin varteen rakennettiin ensimmäinen masuuni.

Maaliskuun 19. päivänä 1686 Faxell sai privilegion masuunin perustamiseen ja se valmistui 1688. Taalin masuunissa oli tarkoitus sulattaa malmia, jota tuotiin Tukholman saariston Utöstä. Tuotettu takkirauta oli tarkoitus kuljettaa Kosken ruukkiin kankiraudaksi valettavaksi, Faxell omisti myös Kosken. Faxellin aika päättyi pian konkurssiin. Sen jälkeen seurasi omistaja toistaan ja ruukki seisoi usein. Tuona aikana uudistettu masuuni siirrettiin kivenheiton verran lähemmäksi merta. Nimi Dalsbruk eli Taalintehdas esiintyy ensimmäisen kerran aikakirjoissa 1704.

Isonvihan aikana venäläiset riehuivat Suomessa ja ruukki seisoi täysin. Sitten sen osti 1724 kauppias Mikael Hising, jota kutsutaan nimellä Plåt-Mickel (Plootu-Mikko). Hän oli saanut liikanimensä kuljetettuaan suuren määrän kookkaita plooturahoja kottikärryillä kaupanteossa.

MIKAEL HISING RAKENSI TOIMIVAT RAUTATEHTAAT SEKÄ TAALINTEHTAALLE ETTÄ BJÖRKBODAAN

Mikael Hising korjautti rappeutuneen masuunin. Taalintehtaan vesivoima oli heikko, joten hän rakennutti jalostuslaitoksen, kankivasaran, Björkbodan järvelle. Siellä Taalintehtaan takkirauta muunnettiin kankiraudaksi. Björkbodan kankivasara sai privilegiot 1732 ja aloitti toimintansa 1734. Norrbackan tuvat ovat perua Hisingin ajoilta.

Hisingin kuoleman jälkeen tehtaan sai itselleen Petersenin suku, joka myöhemmin aateloitiin af Peterséniksi.

Wolter Petersen vanhempi meni naimisiin Hisingin tyttären Barbro Marian kanssa eikä koskaan asettunut itse Taalintehtaalle. Hän rakennutti kuitenkin Taalintehtaalle talon, johon hänen poikansa Jan Adam Petersen muutti otettuaan tehtaan haltuunsa.

Ruukinpatruuna Jan Adam Petersen muutti Björkbodan uuteen kartanorakennukseen 1782, Björkboda säilyi toiminnan pääpaikkana siihen asti kun Taalintehtaan ruukki erotettiin Björkbodasta 1856. Tehdas työllisti 1700-luvulla 50-70 ihmistä, tuotanto vaihteli paljon vesivoiman määrästä riippuen.

Taalintehtaan omisti Petersenin suku kolmessa polvessa, viimeisenä Wolter af Petersén. Hänen Charlotte-rouvansa (o.s. Hästesko) eli Svarta Damen kummittelee paikkakunnalla edelleen. Carl August Ramsay, joka oli naimisissa Wolterin tyttären kanssa, otti Taalintehtaan haltuunsa 1834.

Carl August Ramsay oli uudistushenkinen, hänen aikanaan rakennettiin ensimmäiset hiiliuunit Taalintehtaalle 1836. Hän myös uusi masuunin perusteellisesti 1850, sen masuunin rauniot ovat näkyvillä edelleen. Rantamakasiinit rakennettiin 1840-luvulla, niitä kutsutaan Engelin makasiineiksi.

TEOLLINEN TOIMINTA ALKAA VALSVERKSHOLMENILLA

Carl August Ramsayn kuollessa ruukki jaettiin kahtia, Taalintehtaaseen ja Björkbodaan. Wolter Ramsay peri Taalintehtaan, hänen veljensä Anders Ramsay Björkbodan. Wolter Ramsayn piti rakentaa omat jalostuslaitokset ja hän perusti valssilaitokset Skeppsholmenin saarelle Taalintehtaan edustalle. Saaresta kehittyi sittemmin Valsverksholmen, kylän teollisuuden keskus. Kylän ja saaren välissä sijainnut kanava täytettiin vasta 1940-luvulla.

Valssilaitos aloitti toimintansa 1860. Käsityötyyppinen valmistus muuttui tuolloin teolliseksi toiminnaksi. Samalla lisääntyi työvoiman tarve ja Taalintehtaalle alkoi suuntautua muuttoliike, joka jatkui pitkälle 1880-luvulle. Uusia asuntoja tarvittiin paljon, joten rakennettiin ensimmäiset työläiskasarmit. Taalintehtaalla lähinnä masuunia sijaitsevat asuinrakennukset ovat kylän vanhimpia.

Paikallishistorian mielenkiintoisin aika on 1800-luvun loppupuoli, mitä tulee omistussuhteisiin ja tekniseen kehitykseen. Wolter Ramsay teki konkurssin 1866 ja ruukki siirtyi venäläiselle Vladimir Aleksandrovitsh Viskovatoville, jonka väitetään voittaneen Taalintehtaan itselleen pokeripelissä. Viskovatov myi Taalintehtaan Pietarissa sveitsiläiselle kauppiaalle Jakob Stünzille, jolla oli uudistushenkisiä ajatuksia. Stünzin jälkeen tehtaan osti saksalainen Westfälischer Draht Industrie-Verein tarkoituksenaan kiertää Venäjän rautatuotteille asettamia tullimaksuja. Suomihan oli tuolloin osa Venäjää. Saksalaiset epäonnistuivat maksujen kiertämisessä ja tehdas ajettiin alas 1888. Suomalaiset käynnistivät toiminnan uudelleen 1890.

Tekniikka kehittyi koko ajan. Suomen ensimmäinen Siemens-Martin -uuni rakennettiin Taalintehtaalle 1879. Uunin toiminnan loppuessa 1978 se oli Suomen viimeinen. Stünzin aikana rakennettiin paikallisrautatie, joka yhdisti tehtaan laitokset toisiinsa ja lastauspaikkoihin. Perustettiin myös kemian laboratorio, tehdas ja yhdyskunta saivat sähkövalaistuksen. Saksalaiset uudistivat valssilaitosta 1882 ja aikaansaivat perustan uudenaikaiselle valssilaitokselle. Rakennustoiminta oli vilkasta ja Stünzi rakennutti nykyisin Valkoiseksi Villaniksi kutsutun asuinrakennuksen yhdelle kylän korkeimmista paikoista. Talo edusti venäläistä puusepäntyyliä. Talo peruskorjattiin Taalintehtaan 250-vuotisjuhliin 1936.

Tehtaan käynnistyttyä uudelleen 1890-luvulla seurasi pitkä nouseva kehityskulku. Ensimmäinen maailmansota toi korkeasuhdanteen ja ainoa lamakausi tuli 1920-luvun lopulla, kun mm. masuunin toiminta ajettiin alas kannattamattomana. Oli pakko myöntää, että puuhiilellä toimivan masuunin aika oli ohitse.

Oy Wärtsilä Ab osti Taalintehtaan 1937-38 ja sotien jälkeinen aika oli nousukautta vertaansa vailla. Tehtaan tuotanto meni pääasiassa Neuvostoliittoon sotakorvaustavarana. Taloja rakennettiin yhä kauemmaksi keskustasta. Sapelin pientaloalue, Hollywoodiksi kutsuttu, tehtiin 1930-luvun puolivälissä ja sotien jälkeen rakennettiin Lemonsillan alue. Valokaariuunin rakentaminen 1970-luvun alussa oli suuri investointi.

Valssilaitoksen ja terästehtaan toiminnan laajetessa tarvittiin taas lisää työvoimaa ja sille yhä parempia asuntoja. Tehdas rakennuttikin kuusikerroksiset Kellomäen talot.

TEOLLISUUS KRIISISSÄ

Rautatehdas työllisti 1970-luvun puolivälissä melkein 1200 ihmistä, sen jälkeen alkoi teräskriisi ja 1980-luvun alussa lopetettiin teräsvalimon ja puusepäntehtaan toiminta. Samalla uudistettiin valssilaitos huippumodernilla englantilaisella tekniikalla ja 300-vuotisjuhlia vietettiin 1986.

Suhdanteet vaihtelivat, mutta toiminta jatkui yhä pienenevällä työntekijämäärällä. Yhdessä vaiheessa jopa Westfälischer Draht Industrie-Verein palasi omistajaksi. Mutta vuonna 2012 meni FNsteelin nimeä kantava valssilaitos konkurssiin eikä toimintaa enää aloiteta uudelleen.

Nykyisin ainoastaan Dalwire Oy Ab:n lankavetämö on muistuttamassa Taalintehtaan pitkästä raskaan teollisuuden historiasta.

 

Kirjasta HONOLULUSTA SIPERIAAN, 2016

Käännös Juha Ruusuvuori