Labbnäsin lomakoti tarjoaa rauhallista ja luonnonläheistä majoitusta entisessä pappilassa.
Hyvää ruokaa à la Martha, saariston herkkuja ja aitoa kotiruokaa tarjotaan kauniissa tiloissa, joista on näkymä kauniille Dragsfjärdin järvelle. Järjestämme räätälöityjä perhejuhlia. Vaihtoehto majoittumiseen päärakennuksessa on hiljattain remontoitu hotellitasoinen rivitalo.
Viihtyisissä tiloissamme pidetyn kokouksen jälkeen voi rentoutua rantasaunan löylyssä. Vajassamme voi myös kesäaikaan järjestää kaikenlaisia juhlia.
Otamme vastaan leirikouluja ympäri vuoden. Hemmottelemme nuorisoa pidetyllä, maukkaalla ja ravinteikkaalla kotiruuaalla, tuoreella kotona leivotulla leivällä sekä ihanalla ympäristöllä, jonka vain luonto voi tarjota.
Labbnäsin historia sai alkunsa 1600-luvun lopulta jolloin se toimi pappilana. 1950-luvulla Amos Anderson osti pappilan ja luovutti sen Kemiönsaaren Martoille, jotka edelleen omistavat sen. Tästä alkaa lomakodin historia ja tältä ajata on myös jäljellä huonekaluja, jotka on lahjoitettu Tamminiemestä.
Tänään Labbnäs kunnioittaa perinteitä samanaikaisesti kun panostetaan uuteen. Perinteisiin kuuluu kesäkirpputori, joka houkuttelee paikalle useita satoja henkilöitä. Muutaman tunnin kestävän tapahtuman aikana voi myös nauttia talon kuuluisaa lohikeittoa. Toinen kesätapahtuma on liiterissä järjestetty yhteislaulu.
Talven aikana avantouinti kerää noin 20 uimaria viikoittain. Anatouimarit käyvät suuressa puulämmitteisessä saunassa ja avannossa, joka pidetään auki koko talven.
Labbnäs toimii tilusravintolana joten otamme vastaan kaikenlasia varauksia ja räätälöimme ne tilaajan toiveiden mukaan. Ruoka valmistetaan mahdollisuuksien mukaan omssa keittiössä ja teemme yhteistyötä usen Kemiönsaaren yrityksen kanssa, jotta voimme käyttä mahdollisimman paljon paikallisia raaka-aineita.