Luonto- ja kulttuuripolkuja paikallisten, kesäasukkaiden ja matkailijoiden iloksi
Kesällä 2018 käynnistyi hanke, jossa Taalintehtaalle kehitetään luonto- ja kulttuuripolkuja. Patikointireitit ja myös Taalintehtaan keskusta-alue saavat jo kesällä 2019 osin mobiilisti ja osin fyysisin infotauluin toteutettavia opastettuja reittejä. Teemansa polut ammentavat Taalintehtaan ruukkihistoriasta ja nykypäivän kulttuurielämästä sekä ympäröivän luonnon monimuotoisuudesta.
Kulttuurihistoriaa ja monimuotoista luontoa
Taalintehtaan ruukkihistoria on muovannut kylälle ihan omanlaisensa tunnelman ja Museovirasto on luokitellut keskusta-alueen merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kylällä riittää tarinoita menneistä ja kylän erityinen huumori tulee esiin talojen erikoisissa nimissä: Taalintehtaalla ei ole temppu eikä mikään kävellä Siperiasta Honolulun kautta Hollywoodiin!
Kylä sijaitsee etelään avautuvassa laaksossa meren ja metsien reunustamien järvien välissä, joten kylältä pääsee halutessa myös nopeasti luonnon rauhaan. Vanhalta masuunilta lähtee myös merkittyjä reittejä luontoon; mosaiikkimaisiin metsiin, järvien ja lampien rannoille sekä jylhän Senatsbergetin laavulle ja näköalatornille
Näistä aineksista on hyvä ammentaa teemoja luonto- ja kultuuripolkujen sisältöihin.
Maisema Senatsbergetin laelta. Kuva: Sanna-Mari Kunttu
Polkuja houkuttelemaa kävijöitä vuoden ympäri
Dalsbruks stigar (Taalintehtaan polut) on Leader-rahoitteinen hanke, jossa toteutetaan viisi erilaista polkua. Apuna polkujen sisältöjen suunnittelussa on ollut työryhmä, jossa on edustajat mm. Sagalundin museosta, Taalintehtaan kyläyhdistyksestä, Söderlångvikin kartanolta, Kemiönsaaren kunnasta sekä Taalintehtaan yrittäjistä, asukkaista ja vapaa-ajanasukkaista.
Jokaisella polulla on oma teemansa ja myös eri käyttäjäryhmiä on mietitty tarkkaan polkuja suunniteltaessa. Neljä poluista toteutetaan ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi, sillä ne tarjoavat myös ulkomaisille matkailijoille mielenkiintoista tietoa. Polkujen piirroskuvituksista vastaa Högsåran saarellakin aikoinaan asunut kuvataiteilija Pive Toivonen.
Luonto- ja kulttuuripolkuja kehittämällä saadaan nostettua Taalintehtaan profiilia ja houkuttelevuutta niin asuinpaikkana kuin käyntikohteena. Polkujen maisemiin kiehtovuutta tuo myös vuodenaikojen vaihtelut, joten poluille kannattaa suunnata kaikkina vuodenaikoina. Koska poluilla ei ole talvikunnossapitoa, toivotaankin jokaisen kyläläisen ottavan osaa siihen, että polut pysyvät auki myös lumisina talvina.
Vanha masuuni toimii polkujen lähtöpaikkana. Kuva: Sanna-Mari KunttuTeemapolkuesittelyt
Masuunilammen luontopolku
Hankkeessa vanhan Dammenin luontopolun sisältöjä päivitetään ja teksteistä tehdään oikeat fyysiset luontopolkutaulut. Lisäksi polusta tehdään sähköinen tarinakartta. Reitti on alle kilometrin mittainen, joten sen ehtii kiertämään kiireisempikin kävijä. Luontopolkutaulut kertovat nimensä mukaisesti luonnosta Masuunilammen ympärillä. Esiin myös Taalintehtaan kylän kasviharvinaisuuksia ja luonnon erityispiirteitä.
Neidonkieli on Taalintehtaan yksi kasviharvinaisuuksista. Kuva: Panu Kunttu
Hyvinvointipolku
Senatsbergetin reitti saa varrelleen fyysiset luontopolkutaulut, jotka kertovat luonnon hyvinvointivaikutuksista. Luonnon terveysvaikutukset on viime aikoina olleet runsaasti esillä, ja puhdas luonto houkuttelee myös ulkomaisia matkailijoita Kemiönsaarille. Taulut kertovat konkreettisesti, miten luonnossa oleilu meihin vaikuttaa ja lisäksi vinkataan hyvinvointia edistävistä harjoituksista. Luonnon hyvinvointivaikutusten maksimi saavutetaan noin kahdessa tunnissa, joten reilun kuuden kilometrin reitti on tähän tarkoitukseen juuri sopivan pituinen.
Ruukinkävely
Ruukinkävely johdattaa kylän mielenkiintoiseen historiaan, mutta myös nykypäivään. Kylälle on tulossa fyysisiä opastauluja, mutta osa sisällöstä toteutetaan sähköisenä tarinakarttana. Sähköinen alusta mahdollistaa myös ääni- ja videotiedostojen käyttäminen osana polkua. Sähköinen tarinakartta palvelee myös niitä, jotka eivät syystä tai toisesta pääse kiertämään polkua, tai jotka haluavat ennakkoon tai jälkikäteen kerrata polun sisältöjä kotoa, mökiltä tai vaikka veneestä käsin.
Vanhat kuonakivestä rakennetut hiiliuuni Taalintehtaan keskustassa. Kuva: Sanna-Mari Kunttu
Lasten puuharetki
Tämä lapsille suunnattu polku poikkeaa toteutustavaltaan täysin muista poluista. Kyseessä on kirjastosta ja matkailuinfosta lainattava reppu, jossa on tehtäviä ja tutkimusvälineet kahdelle lapselle. Reitti on sama kuin masuunilammen reitti: kun lapset tekevät tehtäviä, voivat vanhemmat perehtyä Masuunilammen luontopolun sisältöihin. Tehtävät sopivat parhaiten noin 6-8 -vuotiaille. Reppuja tulee lainattavaksi kirjastosta ja matkailuinfosta. Puuharetki soveltuu myös esikoulu- ja kouluryhmille, sillä reppusettejä tehdään kymmenen. Materiaalit ovat muista poluista poiketen ainoastaan suomeksi ja ruotsiksi.
Kokoperheen puuhapolku
Kokoperheen puuhapolku toteutetaan puolestaan ainoastaan mobiilisti. Tarinakartta ohjaa perheet erilaisten kesä- ja talviaktiviteettien pariin. Mitä kaikkea Taalintehtaalla voikaan yhdessä harrastaa!
Taalintehtaalla voi vaikka lähteä melomaan koko perheen voimin Suurelle Masuunijärvelle. Kuva: Sanna-Mari Kunttu
Lisätietoja poluista:
Sanna-Mari Kunttu, projektivastaava/projektledare
Tel. / Puh. +35840 660 9032
[email protected]